Aihearkisto: Pyöräily

Biketourig retkellä Lappeenrannasta Helsinkiin

Sunnuntaina pakkasin itseni ja fillarin junaan ja hurautin parin tunnin junamatkan päähän Lappeenrantaan. Ohjelmassa oli Lehmus Roasteryn aamu tsufeen lisäksi ajaa fillarilla parissa päivässä Helsinkiin.

Fillariksi otin Canyonin Cyclon ihan sen takia että jos tulee hiekkateitä vastaan niin maantiefillarilla on vähän huono. Mukaan tulevat kamat oli pakattu Restrapin laukkuihin. Toisin kun alunperin ajattelin niin päätin yöpyä ns luottokortilla enkä riippukeinussa. Tää käytännössä sen takia että nyt on ollut niin pitkään kuuma että jos yöunet menee huonosti on tää kahden päivän ajo aika horroria. Lisäksi hotellista saa aamiaisen ja nyt kun on metsäpalovaroitukset päällä niin puskassa nukkumisen jälkeen aamukahvin keittäminen on mahdotonta.

Maanantai aamuna kävin tosissaan Lehmus Roasteryn aamutsufeella.

Lehmus Roastery – Musta kahvi (yhteistyössä Tuska -kansanjuhlan kanssa)

Vielä pistäytyminen Niemen Jonia moikkaamassa Lappeenrannan johtavassa fillari liikkeessä Pyöräliike Varustamossa ja matkaan.

Ensimmäisen päivän ajoksi olin mittaillut noin 120-125km riippuen reitistä. Suunnitelmana oli ajaa Lappeenranta-Virojoki-Hamina-Kotka. Lähdin ajamaan Ylämaan suuntaan jossa 40km kohdalla oli ensimmäinen huoltotauko. Vettä kului paljon enemmän kun olin ajatellut lämpötilan riipiessä 27c varjossa ja aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta. Kännykästä tihrustin että onko joku pienempi tie joka veisi Miehikkälään, josta olisi suora tie Virojoelle. Google maps tälläisen tien osoitti ja ei muuta kun rassi hiekkatielle ja menoksi. Seuraava 20km oli reissun raskain mutta maisemat oli reissun hienoimmat. Pieniä huonokuntoisia metsä-hiekkateitä rynkyttäessa meni paljon aikaa, tuli hiki ja paita kastui.

Pohjois-Karjala vaihtuu Kymenlaaksoksi.
Suomalaista maalaismaisemaa
Lehmät ottavat varjoa

Virojoella S-marketista jäätelö ja Kokis ja neuvonpito Google Mapsin kanssa. Tässä vaiheessa valkeni että muistissa ollut arvio matkan pituudesta oli 20km vinossa ja suoremmalta reitiltä. Ajettu noin 80km ja jäljellä noin 40km. Kannattais varmaan aina tuplatarkistaa sen että mikä on suunniteltu reitti ja pituus niin ei tulisi tälläisiä noin tunnin pituisia lisälenkkejä.

No ei siinä mitään. Satulaan ja menoksi. Suoraa Vaalimaantietä sellanen 30km oli mielenkiinnotonta ajettavaa, mitä nyt törmäsi muutamaan paikannimeen jossa varusmiesaikana tuli rymyttyä. Yksi näistä oli klassinen Lelun tienristeys.

Klassinen Lalun tienristeys
RUK, Kadettikoulunkatu, Hamina

Haminassa ABC:llä tankkaus ja jorinat vanhan kaverin Petterin kanssa. Sitten olikin aika viimeiselle päivän pätkälle Kotkaan.

Aika hyvin fillariteitä oli matkalla, ei tosin koko matkaa mutta kuitenkin. Parilla pienellä suunnistusvirheellä löysin kuitenkin oikean pyörätienpätkän joka vei Kotkan keskustaan ja yöpymispaikkalle. Suihkun jälkeen pyhinvaellusmatkalle Erkanin Bistroon syömään mahtava Kana kebab.

Hyvin nukutun yön jälkeen matka jatkui Loviisaan.  Matka kulki melko kivasti vaikka edellisen päivän rasitukset vähän tuntui jaloissa.

Ihan tien varressa näkyi mahtavia yksityiskohtia jota auton ikkunasta ohi menessä ei juuri huomaa. Kuten Kaurismäkihenkinen nähtävästi hylätty Swiss baari tai Pyhän Henrikin myöhäisgoottilainen kirkko Pyhtäällä.

Swiss baari
Pyhän Henrikin goottilainen kirkko Pyhtäällä

Kymijoki vaihtoi taas lääniä ja matka jatkui Uudenmaan läänissä.

Kymijoki
Tesjoen ylitys

Pysähdys vanhassa rajakaupungissa Loviisassa (ent Degerby) ihan vaan torikahvilla ja jäätelöllä.

Loviisassa jätskillä

Loviisa Porvoo väli oli tämän päivän tuskainen pätkä. Alueen yli oli juuri mennyt pieni muutaman minuutin sadepilvi joka muutti tien pinnan lähes trooppiseksi. Kuuma päivä ja haihtuva vesi on pistää ilmankosteuden sellaiseksi että hiki ei kuivu vaan vain valuu naamasta pois. Tie 170 oli tällä pätkällä perinteinen vanha maalaistie. Kumpuileva ja mutkitteleva.

Vanhat kilometritolpat

Vihdoin pyörä kaarsi alas Mannerheiminkatua kohti Porvoon jokea ja toiseksiviimenen etappi oli matkattu. Pysähdyin nopeasti syömään Porvoossa. Viimeinen pätkä on jo vuosien varrella monesti ajettu Porvoon vanha maantie.

Porvoon joenrantaa

Vaikka pätkä monta kertaa, edellisellä viikolla viimeksi, ajettu niin aina löytyy yksityiskohtia joita aikaisemmin ei ole nähnyt esim. Hevoset jotka on naamioituneet seeproiksi.

Horzebra

Vähän ennen Itäkeskusta löytyi  paikallisen taiteilijan kaunistama sähkölaatikko.

Itäkeskuksessa vastaan ajoi ensimmäinen City-fillari puhelinzombikuljettajalla joka näpytti puhelinta ajaessa napit korvilla. Meinasi päästä suusta ruma sana kun 265km matkaa mennyt hienosti rekkojen ja autojen seassa ja ensimmäinen läheltäpiti tilanne tulee melkein perillä parikymppisen kanssa jonka mielestä snäptsät on tärkeempi kun se minne menee. GRRR!!!

Kotona

Kaksi päivää ja 280km ajoa. Ihan mahtava reissu.

Pari muistettavaa juttua jatkoa silmälläpitäen:

  • Aurinkorasvaa tarttee Suomessakin kun ajaa 6-7 h päivässä
  • puuvillaisessa t-paidassa on paljon kivempi ajaa kun pyöräilypaidassa
  • Paarmoja on aivan törkeesti ja niiden lounastus kirpasee ikävästi
  • Silmätippoja mukaan, öögaan kun kuitenkin lentää joku öttiäinen
  • Vettä kannattaa olla mukana enemmän kun kuvittelee juovansa. Ittellä oli ryttääntyvä juomapullo 1L varoiksi ja se tuli käyttöön molempina päivinä
  • Ilman pyörälippistä on kivempi ajaa kuumana päivänä, silloin pää pystyy haihduttamaan kuumuutta
  • Jos haluaan käydä kaikki hienot pikkutiet niin päivämatkat kannattaa olla lyhyempiä

Lähtekää ihmiset ulos ja menkää jonnekin missä ette ole olleet aikaisemmin.

Build viikko 1

1/5 kisaan valmistava treeniviikko meni melkein suunnitelman mukaan.

ma) uinti 45min: matkan läpsyttelyä
ti) 1h kynnysfillari (mittariin oli jääny FTP kynnys 40w korkeammallae kun missä se tuntuis nyt olevan) joka meni aika max osastolle + 30min juokusu off the bike
to) 1h mäkivetoja juosten, 8×1.5min mäkiveto noin 5% mäkeen kävelypalautuksella
la) 143km fillarilenkki 5h10m + 6.8km off the bike juoksu/42min = vaihtoineen 6h treenipäivä

+ työmatkapyöräilyä ja joogaa noin 3h

Uintivedot jäi tekemättä.

Koska lepoa oli aka paljon niin koviinkin treeneihin oli hyvin palautunut. Treenit kulki aika hyvin ja mieli oli virkeänä.

40 päivää IM Frankfurttiin

Ihmisen mieli on kyllä kumma

Nonniin, tässä taas on vierähtänyt pari kuukautta kirjoittamatta. Hirveesti ei mitään isoja läpimurtotreenejä ole ollut. Koska aerobiset treenit ei ole kulkenut suunnitellusti niin fiilis on ollut jossain määrin skeptinen yhdeksän viikon päästä olevaan IM Frankfurttiin.

Fillari olen ajanut säiden puitteissa. Aika paljon lenkeistä olen jyrännyt fat bikellä.  Kuukausi sitten sain ensimmäisen Veikkolaan suuntautuneen maantielenkin ajettua, 8.4. ja hetken juhlin että nyt alkaa maantiekausi mutta kotimaan kevät taas puuttui peliin. Takaisin fat biken päälle. Onnistuin jopa puhkasemaan fätin eturenkaan kaks viikkoa sitten kun päätin ajaa Bodomin ympäri sillä renkaalla. No onneksi silloin oli Bembölen Kahvitupa lähellä jossa lämpimässä saattoi venata  kyytiä.

Juokusua on ollut viikottain mutta aika hidasta tekemistä on ollut. Pari kertaa nyt yrittänyt ”avata tehoja” mutta parin kilsan päästä alkaa keuhkot viheltämään ja syke karkailee. Kevät on taas aktivoinut mulle diagnosoidun rasitusastman. Kun astma ei vaivaa koko ajan niin sen vähän niinkun unohtaa normitilassa ja sitten tulee joku vetotreeni vastaan..

No mutta eilen ajoin tuulesta huolimatta ensimmäisen pitkän, yli satasen, maantielenkin vanhaa Giro d’Espoo reittä ja ajo meni olosuhteisiin nähden oikeen kivasti. Keskarit ei tietenkään ole mitään superia mutta tuntuma oli aika hyvä ja väsähtämistä ei liikaa käynyt. Ajo oli 120km ja kesti 4h40m eli matka taittui noin 26kmh keskarilla. Jos olisin ajanut tempofillarilla niin ehkä keskari olisi ollut kilsan kaks nopeampi joka alkaa olla jo okei.

Eilisen lenkin jälkeen on sellainen fiilis että hei, tässähän on vielä puoltoista kuukautta hyvää tekemistä aikaa ja eiköhän jotenkin kisaan mennessä saa kondiksen ja tuntuman varsin ok:lle tasolle.

IM Frankfurttiin on 9 viikkoa ja 63 päivää!

2016 retro

No syksy ei sitten mennyt ihan suunnitelmien (ks edellinen postaus) mukaan. Treenimotivaatio katosi ja kolme pahempaa flunssaa torpeedoi loka- ja joulukuun. Kuukausittainen treenimäärä on ollut jotain 35h-40h aika tasaisesti pari vuotta. Lokakuussa oli 20 ja joulukuussa 13h… Määrän tipahtamisen lisäksi laatu siirtyi mukavan hötsän puolelle.

Ainoa mikä on pitänyt kohtuu hyvin on se että kävin On ramp -kurssin ja kerran kaksi viikossa on tullut vedettyä voima-HIIT-Crossfit tyylisitä treeniä. Näistä lihasvoima ja HIIT treeneistä on selkeesti ollut apua. Näissä on päässyt kokemaan sen kadoksissa olleen ”mä kehityn” fiiliksen.

Numerot vuodelta 2016 (vrt 2015):

  • kokonaistreeniaika: 344h (403h)
  • Pyörä: 3884km (4035km)
  • Juoksu: 775km (1219km)
  • Uinti: 39km  (58km)
  • Voima: 27krt (12krt)
  • Kävely: 194km (307km)

Juoksu noista on se jossa pahin takku on tullut viimeksi alle tonnin vuosi on ollut varmaan kymmenen vuotta sitten.

Tässä on faktat, tänään alkaa henkinen keskittyminen ja treeni kohti kesän Frankfurtin kisaa.

Lääkkeet treeniin:

  • Aktiivisuus takaisin tekemiseen, viikko treenitunnit talvellakin 8h+
  • Juoksua niin että se alkaa taas kulkemaan, eli tunteja jalanpäällä, vähän vetoja ja pitkät lenkit kehiin
  • Altaan pohjan kaakelia katsomaan pari kertaa viikossa, molemmissa drillejä, toinen vetoja ja toinen matkaa
  • Voimaa kroppaan sekä lajivoimana että salivoimana
  • Pää mukaan treeneihin, pois kaikki huonot, väsyneenä tehdyt treenit.

IM Frankfurttiiin on nyt 27 viikkoa.

IMBCN valmistava viikko 1

Nyt on ensimmäinen viikko neljän viikon treenipätkästä tehty.

Suunnitelma oli :

  • 10x800m
  • 3,8km uinti
  • 20km juoksu
  • 120-140km pyörä + 40min juoksu
  • 2km avovesiuinti

Kohtuullisen hyvin treenit tuli toteutettua plänin mukaan:

  • ti 5x800m/2min (tankki oli heti alusta aivan tyhjä)
  • ke 3,8km uinti altaassa
  • to 18,2km hölkkä
  • la 132km fillari jossa noin 60km IM tehoilla+43min juoksu
  • 2km uinti isoilla lättäreillä ja pullarilla, oli ukkonen niin uin hallissa

Näiden päälle ns höntsää työmatkapyöräilyn merkeissä 2h. Viikko oli yhteensä 12h. Vähän viikko tuntuu mutta ei vielä kovin pahasti.

Ensi viikko on pääosin samanlainen kun edellinen paitsi että vedot on 400m pitkiä ja pitkä fillari on 180km.

IM Barcelonaan 35 päivää.

Kesäloma ja valmistautuminen Turun puolikkaalle #TTW

Nyt on Marathonista kulunut noin puolitoista kuukautta. Mukana oli viikko Turkissa Alanyan kupeessa altaalla makoilua, sää liian kuuma juoksemiseen. Kokeilin pari kertaa mutta puoli tuntia oli aika lailla maksimi mitä siinä helteessä viitti repiä. Meressä kävin lotraamassa mutta hotellin ranta oli köysitetty noin 400m leveeksi kaistaleeksi ja siinä ei liikaa huvittanut sahata edes takaisin. Siis meni se viikko ihan allaslomaksi ja lepuuttamiseksi.

Allasloman jälkeen on tullut ajettua fillaria aika runsaasti, karvan alle tuhat kilometria. Uimassa käynyt viikottain sekä avovedessä että Stadikalla ja off the bike juoksut on tullut kuvioihin. Nyt alkaa tuntua siltä että parin kuukauden päästä oleva IMBNC ei ole ihan mahdoton rypistys.

Ajoin tällä viikolla maantierassilla 157km pitkän lenkin niin että ajon aikana keskari oli 29kmh, 80km siitä oli IM tehoilla joka pyöri pinnanmuodosta riippuen 30-33km tasolla. Eka 30km ja viimeinen 20km oli aika paljon pysähtelyä sisältävää ajamista ja tää tietty tiputti kokonaisuuden keskaria alas. Energiaa meni 7 geeliä, yksi energiapatukka, pullo cokista ja jäätelö sekä 3l vettä, yht noin 1400cal. Energiaa kului lenkillä Garminin mukaan 3300cal..

Screen Shot 2015-08-09 at 19.31.07

Viikon päästä lähden kokeilemaan uutta Turku Triathlon Weekendin puolimatkaa. Kisan ainoa asia mikä mietityttää on Aurajoessa uinti. Mutta eiköhän se ole jo naarattu tyhjäksi fillarinrangoista. Kisan fillari ajetaan Turun motarilla(!) parin kympin luuppia ja juoksussa sahataan jo tutuksi käynyttä Aurajoen rantaa edes takaisin. Fillarin reitistä en osaa sanoa juuri mitään, autossa ei ainakaan ole huomannut mitään HC mäkiä reitillä, mutta en ole varma. Veikkaan että juoksu pitäisi olla aika hyvä ja taisainen. Tosin aika monen sillan yli menevä jossa tulee rytmin vaihdoksia.

Nyt kevennellen ensi viikonloppuun ja katotaan miltä tuntuu vähän pidempi rypistys Triathlonin ihmeelliseen maailmaan.

Ensimmäiset pitkät lenkit ja Vantaan Olympiamatka

Nyt kun Suomen kesä on kauneimmillaan niin on kiva käydä vetämässä noita pitkiä monen tunnin lenkkejä. Kuten tiedetään niin alkukesä on ollu tuulinen, jopa myrskytuulinen ja kylmä. Tämä periaatteessa on nihkeetä mutta fillarin kanssa tuonne vastatuuleen hyökkäily menee mäkitreenistä. On tullut ajettaua aika paljon ”huonoissa” oloissa ja näyttää että siitä on saanut jerkkua kampeen aika yllättävällä tasolla.

Pari viikkoa sitten käytiin porukalla ajamassa mun kevään ensimmäinen ”pitkä” pyörä. Osa porukasta oli ajamassa 200km pätkää ja mä sellasen 144km pituisen polkasun. Ensimmäinen puolikas reissusta oli aika tykkiin vastatuuleen polkemista ja aika heikolla keskarilla. Takas Inkoosta tulikin sitten fillari aika reippaalla keskarilla kun takaviistosta tuuli toistakymmentä metriä sekunnissa :D.

Screen Shot 2015-06-16 at 10.44.40

Tämä hyvä aerobinen pohja näkyi sitten Vantaan Olympiamatkalla, 6.6. Vantaalla oli melko viileä uinti (15C) ja joka oli tihkusateella lisätty. No ei se vedessä haittaa.

Uinti oli vähän hidas 27.19, joka on ymmärrettävää kun ei tuota uintia ole tullut juurikaan treenattua keväällä. Tuntui siltä että vähän uin ylimäärästä toisella kierroksen takasuoralla kun reitti taisi kääntyä vähän sisäreunaan.. Uinnin jälkeen sijoitus M40-49 sarjassa 14.

T1 oli kohtuullinen noin 3m40. T1 on mulle aina aika synkkä kokemus, päässä vippaa ja silmissä sumenee kun uinnin jälkeen nousee pystyyn ja juoksee (aina) jonkun nyppylän ylös.

Fillari lähti totutusti kivaa tahtia liikkelle kun reitti lähtee loivaan alamäkeen. Keskari taisi repiä reilusti yli 40kmh. Aika nopeasti lähdön jälkeen Erwin ajoi ohi ja lähdin hänen mukaan hänen pitämään vauhtiin. Puolitoista kierrosta työskenneltiin yhdessä ajaen kovaa kunnes huomasin että mä olin yhdessä käännöksessä noin 30m edellä. Mietin että mä ajan kovaa kunnes tuntuu liian pahalta ja annoin mennä. Kiinnitin huomiota siihen että kukan ei mennyt ohi vaan mä olin se joka ohitukset teki. No oli miten oli. Loppujen lopuksi kello pysähtyi aikaan 1:00:01 (virallisesti 40km garminin mukaan 38.3km) ja sijoitus fillarin jäkeen oli 3. !!!

Sitten päästiinin juoksuun joka oli huonoin suhteellinen sijoitus. En juurikaan ole tehnyt nopeuteen tähtäävää tekemistä ja sen kyllä huomasi. Juoksu kulki keskimäärin 5min/km tahtia, alamäessä vähän alle ja ylämäessä vähän yli. Ekakierros oli vielä jotenkin ok tokalla alkoi tuntemukset olla aika jännät ja syke lopussa anakynnyksen yläpuolella. Tunne ei ole uusi mutta maksimivedoista kun on aikaa niin se tuntui aika pahalle. Kuitenkin maaliin köpöttelyn jälkeen sijoitus oli 20.  ja kello pysähtyi aikaan 2:22:33. Ja samalla tuli hoidettua perusmatkan PB.

Jos suoritusta spekuloi niin mun pitäis juosta 41-44min kymppi tohon loppuun niin sijoitus pysyis hyvin. Mä en ole koskaan juossut alle 46min edes radalla, saati sitten triathlonin lopuksi.

Viime sunnuntaina juoksin vielä pitkän lenkin valmistautumisessa Paavo Nurmi marathoniin. Juoksu oli 30,5km ja aikaa siihen meni karvan alle 3h. Koko matkan tuli vettä ja oli kylmä. En tiedä oliko kyse huonosta tankkaamisesta, olosuhteista vai mistä mutta aika vaikeeta se loppu juoksu oli. Keskisyke ei ollut paljoa PK kynnyksen päällä joten liian kovaa ainakaan ei tullut juostua.

Screen Shot 2015-06-16 at 15.59.59

Juhannuksena ehkä pitää vielä juosta vielä yks vähän reippaampi parikymppinen ja sitten maratonivalmistelut on siinä.

Aerobista tekemistä

Mistä erottaa aikuisen miehen ja pojan? Lelujen hinnasta. Nyt kun oon ehtnyt tutustua uuteen perheenjäseneen (Canyoniin) niin meinaa unohtua että että muitakin lajeja pitäisi vetää. Tekisi mieli ajella niitä aeroobisia pitkiä lenkkejä ympäriinsä. Ainoa mikä Canyonista puuttuu on wattimittari. Mietin että hommaisiko Power2Maxin siihen, kuten mulla on Feltissä. Vai päätyisikö johonkin toiseen. Power2Maxissa on se hankaluus että Canyonissa on Ultegran kammet joten koko setti menee uusiksi jos P2M:n päätyy.

Uinti on jäänyt aika vähälle kevään ja talven olkapääongelmien takia. Tosin alkukaudessa vähäiselläkin uinnilla pärjää. Kesän yli vaan pitää saada tuo hyvä perusuinti toimimaan että Barcelonan alkuverra menee läpi nimen omaan alkuverrana.

Eilen kävin avaamassa Uimastadikalla maauintikauden. Ruuhkaa ei ollut kun oli reipas tuuli ja aika kylmä. Säähän ei altaassa haitta, mutta uinnin jälkeen ehti tulla kylmä sillä 30m matkalla altaasta suihkuun. Vähän uinti tahmasi kun uin 4x500m/1min, vauhti oli hitaampi kun halusin. II-tason vetojen keskariksi 1:54/100 mutta kyllä sillä maaliin pääsee. Pitää uida joitain vauhtitreenejä ja muutama matkatreeni niin eiköhän se siitä lähde taas toimimaan.

Nyt pitää ajaa fillaria ja juosta riittävästi, Paavo Nurmi -maratoniin on enään reilu kuukausi. En sinne PN:lle lähde ennätystä juoksemaan vaan hakemaan hyvää tasavauhtista karvan alle neljän tunnin suoritusta.

Vantaa triathlonin olympiamatkalla aukee tri kausi. Vartti on vähän lyhyt matka ja ei oikeen ole mun dieselkoneen mukavuusalueella. Tosin samapa se, käy vetämässä läpi niin saa yhden ripeän kisalähdön vyönalle.

 

Uusi rassi

Vihdoin tuli pitkään odotettu paketti Saksanmaalta! Paketissa oli mun uusi Canyon Ultimate CF SL 9.0 -maantiefillari. Pari kertaa ehdin sillä nyt viikonloppuna ajaa ja voin kyllä sanoa että rassi on todella hyvä!

Aika pitkään mietin uuden fillarin osatamista ilman koeajomahdoolisuutta. Mutta kävin pari kuukautta sitten GoExpossa tutustumassa ja siitä sitten se lähti.

Nyt on uusi lenkkipyörä alla ja ei muuta kun kilometreja alle. Tällä viikolla tulikin fillarilla poljettua vajaa 8h.

Nyt pitää tasapainoilla fillarin ja juoksun välillä. Kilsoja pitää saada juostua riittävästi ihan sen takia että Paavo Nurmi mara on puolentoista kuukauden päästä joka olisi tarkoitus käydä juoksemassa ns. pitkänä lenkkinä.

 

Pohjakunnon parantamista

Taas pari viikkoa on heilahtanut edellisestä postista jona aikana oon aika hyvin päässyt treenin makuun.

Uintia on tullu tehtyä kerran-kaksi viikossa, traineria poljettu trainerroad.com auttamana ja pari kertaa viikossa on juostua. Uinnissa ei mitään erikoista ole, eikä pidäkkään. Ajatus keväälle on että jokatoinen uinti olisi drillipainotteinen jossa muutama terävä veto mukana ja joka toinen ihan vaan mättää matkaa. No näin se ei ihan mene kun tiistaisin uin, tytön uintitreenien aikaan Töölön Svullissa joka on todella ruuhkainen allas.

Trainerroadista olen löytänyt sen kipinän talvipyöräilyyn jota ei edellisinä talvina ole ollut. Viikottain tulee ajettua pari kolme kertaa joissa tulee ajettua pitkiäkin aikoja FTP:n lähettyvillä. Jos vaikka keväällä fillari liikkuisi hieman paremmin kun edellisinä vuosina.

 

Tulin jonain synkkänä hetkenä ilmottauduttua 2015 tour of Sufferlandiaan. Ajoin ensimmäisen päivän paketin joka koostui kahdesta etapista Elements of Style + The Long Scream. Eka oli ihan jees jälkimmäinen oli todella hapokasta. En olllut kattonut nimittäin etapin kuvausta etukäteen. The Long Scream oli siis 30min TT setti. Alkaen jostain 90% ja mennen pitkiksi ajoiksi yli 100% FTP.  Tuli selväksi mistä termi #sufferfest on peräisin. Aika reipas setti. En todellakaan yritä ajaa kaikkia stageja näin tour hengessä, arki ei anna sille oikeen mahdollisuutta. Mutta yritän ajaa ne järjestyksessä lähes perättäisinä päivinä.

Juoksemassa olen pariin otteeseen käynyt Esportissa jossa kipittänyt erilaisia VK ja välillä myös MK vetoja. Eilen juoksin RP ohjelmasta pitkiä vk vetoja + 3×400 MK. Kulki aika hyvin vaikka juoksin ihan omalla vedolla.

Kyllä se taitaa lähteä tästä liikkeelle.