Frankfurter Allgemein kirjoitti että sunnuntaina 9.7.2017 on ”the longest day” viitaten siihen että jotkut triathlon-hörhöt tukkii keskustan ja tiet ja autolla ei pääse ajamaan joka paikkaan.
Ittellä oli the longest day, eikä kyseessä ollut se leffa jossa näytteli John Wayne.
Aamu alkoi huonosti nukutun yön jälkeen 3:50, unta oli ehkä tullut kaiken kaikkiaan joku 4-5h. No saa luvan kelvata. Nopeat aamutoimet ja aurinkorasvaamista jonka jälkeen brekkarille. 4:30 nopea aamiainen jossa pari leipää, mehua ja kaffe ja sitten bussille. Bussimatka meni aika sujuvasti ja T1:ssä oltiin hyvissä (5:30) ajoin ennen vaihdon sulkeutumista joka oli 6:15. Noin 5:40 tuli tieto jota age grouperit olivat odottaneet märkäpuvun käytöstä uinnissa. Virallinen veden lämpötila oli 24.1C eli meillä oli mahdollisuus uida märkkärillä, pro:t ui ilman.
Suuntasin T1:n vaihtoteltoille laittamaan märkäpukua päälle ja törmäsin Mikkosen veljeksiin joiden kanssa juteltiin vähän ennen uimaverran alkua. Kun ehdin rantaan niin aikaa oli vain muutama minuutti ennen kun vedestä piti olla poissa joten aikaa oli noin 200-300m kastautumiselle.
Rolling startissa menin 1:10-1:20 karsinan alkuun koska arvelin että uinnissa menee noin 1:10. Sitten odottamaan ja katsomaan prosarjan lähtöjä. Pro miehet lähti 6:30 ja naiset 6:32 liikkelle. AG:t starttasi 6:40 alkaen. Itte olin vedessä juuri ennen seitsemää ja nopeasti huomasin että olisin voinut olla vähän nopeampien kanssa uimassa koska ohittelin jengiä aika paljon ensimmäisen 1500m kierroksen aikana. Toisella kierroksella 2300m uinti oli tasaista ja mukavaa läpsyttelyä.
Uinti 1:08:31
”Nopea” T1 ja pyörälle. No nopea ja nopea, lähinnä niin että meni rauhallisen reippaasti eikä sählänyt niin pääsee reippaammin läpi.
Fillari lähti kivaan mäkeen menemään 180-200w tehoilla ja tuli samalla se normaali pseudo hyväfiilis että hyvin kulkee. Ja kulkihan se kohtuu hyvin ja aika tapahtuma tylsästi. Ajelin aika tarkkaan wateilla kiinnittämättä liikaa huomiota siihen mitä muut teki. Mitä nyt välillä piti päästä joistan ohi.
Ekalla kierroksella oli aivan luvattomasti pyöräsikailua, hirveetä beesaamista ja pahimmillaan seitsemän rinnan ajavaa pyöräilijää. Ja tuomarit vieressä! Tuli mieleen ihan Vuelta de IronmanBarcelona joka oli aivan törkeetä. No toiselle kierrokselle mennessä alko pena-kortit heilumaan ja oikeutetusti jengiä sakotettiin.
Oli kuuma! Joka huoltoasemalta pullo vettä (lähinnä päälle kaadettavaksi) ja pullo kokisvettä.
Noin 40km ennen maalia oikea reidenlähentäjä alkoi krampata, mietin että just just, suolatabuja olin kuitenkin vetänyt 1 per 30min ja se ei tainnut riittää. Tuplasin suola-annoksen ja himmailin 10km ja helpotti. Vasta vikassa Heart brake hillissä reisi vihotteli uudestaan mutta pienellä asennon korjaamisella sain tilanteen hallintaan. Mietin että juoksusta tulee jännä. Fillarin viimeinen pultoistatuntia alkoi tuntua että olkapäät palaa ja mikään viilentäminen ei riitä. Aurinkorasvan teho oli loppu.
Fillari 5:41:17
Näin T2:n tullessa ”maailman kauneimman lipun” kuten Peter Selin aina mainitsee ja perheen lippua heiluttamassa. Piristi kummasti. Juoksuun mennessä oli aika epäselvää miten kroppa kestää kuumuuden. Varjossa oli silloin noin 30-32C, ei juuri tuulta ja ei juuri pilviä. Siis auringossa lämpöä oli selvästi enemmän. Fiilis oli kun olis mennyt haaleaan saunaan juoksemaan.
Alunperin oli miettinyt että lähden 10min juoksua ja 2min kävelyä taktiikalla heti alusta mutta kun reitin varrella oli noita huoltoasemia keskimäärin 2km välein, oikeesti osa oli lähes 1km ja toiset varmaan 2,5km välein, niin hölkkään asemalta toiselle ja jokaisella asemalla tankkaan ja viilennän. Vettä päälle ja hattuun + jäitä puvun sisään etu ja takapuolelle. Tällä taktiikalla homma pysyi koossa 25km kohdalle jossa piti ensimmäisen kerran kävellä vähän.
25-32km oli hankalaa. Kuuma, jano, vessahätä, jomotti, kuumotti, kengät märät, hiertymiä, palaneet olkapäät ja niska. Hankalaa. Hölkkää-kävelyä-hölkkää-kävelyä. Kuuma.
Vikalle kierrokselle lähtiessä näin Erwinin kun hän oli kaartamassa maaliin ja hän muistutti että kolmas kierros on pahin. Näinhän se on. Tästä sain taas vähän lisää virtaa ja sain käännettyä kävely-hölkän hölkkä-kävelyksi. Eihän tosin toi ripeän kävelyn ja hitaan hölkän ero ole kun 30-45s/km ja 10bpm mutta niissä on huomattava henkinen ero.
Vihdoinkin 40km kohdalla sain viimeisen kierroslenkin käteen joka oli punainen. Puoli kilsaa tämän jälkeen mut ohitti pari saksalaista jotka myös oli menossa maaliin ja hyppäsin heidän beesiin. Näin vikat pari kilsaa meni yllättävän kivaa vauhtia 6:30-6:00 väliin.
500m ennen maalia Garmin kuoli! Se siitä Strava-merkinnästä sitten.
Parisataa metriä ennen maalia sienet pois puvusta ja hatusta, numero suoraan ja aurinkolasit ojoon lippiksen päälle.
Perhe kannusti maailman kauneimman lipun kanssa viimeisillä metreillä kun kaijuttimistä kuului ”Thoopii Thuomiinen aus Finland YOU ARE AN IRONMAN”! Oli pakko tuuletella.
Juoksu 5:21:00
Ironman Frankfurt 2017 : 12:20:20
Mitalli kaulaan ja athlete gardeniin. Siellä siviilikamat päälle ja yksi alkoholiton olut naamaan, koska oluthan on parasta palautusjuomaa. Eiks niin.
Mitä tästä opimme. Kuumassa juokseminen on hirveetä varsinkin jos on painava kaveri. Kuumaan pitäis pystyä totuttelemaan, helppoa Suomessa, ennen kuuman kelin kisoja. Laita aurinkorasvaa, 50 kerrointa, ennen kisaa ja joka välissä. Aurinkovoide kantsisi laittaa special needs kassiin fillarin ja juoksun ajaksi että voidetta voi lisäillä. Ja viimeiseksi ironman juoksu on ehkä henkisesti pahempi kun fyysisesti, mutta jos vaan liikkuu eteenpäin niin jossain vaiheessa matka loppuu. Embrace the suck!
Keski-ikäisen harhailua liikunnan parissa 