Nonniin, tässä taas on vierähtänyt pari kuukautta kirjoittamatta. Hirveesti ei mitään isoja läpimurtotreenejä ole ollut. Koska aerobiset treenit ei ole kulkenut suunnitellusti niin fiilis on ollut jossain määrin skeptinen yhdeksän viikon päästä olevaan IM Frankfurttiin.
Fillari olen ajanut säiden puitteissa. Aika paljon lenkeistä olen jyrännyt fat bikellä. Kuukausi sitten sain ensimmäisen Veikkolaan suuntautuneen maantielenkin ajettua, 8.4. ja hetken juhlin että nyt alkaa maantiekausi mutta kotimaan kevät taas puuttui peliin. Takaisin fat biken päälle. Onnistuin jopa puhkasemaan fätin eturenkaan kaks viikkoa sitten kun päätin ajaa Bodomin ympäri sillä renkaalla. No onneksi silloin oli Bembölen Kahvitupa lähellä jossa lämpimässä saattoi venata kyytiä.
Juokusua on ollut viikottain mutta aika hidasta tekemistä on ollut. Pari kertaa nyt yrittänyt ”avata tehoja” mutta parin kilsan päästä alkaa keuhkot viheltämään ja syke karkailee. Kevät on taas aktivoinut mulle diagnosoidun rasitusastman. Kun astma ei vaivaa koko ajan niin sen vähän niinkun unohtaa normitilassa ja sitten tulee joku vetotreeni vastaan..
No mutta eilen ajoin tuulesta huolimatta ensimmäisen pitkän, yli satasen, maantielenkin vanhaa Giro d’Espoo reittä ja ajo meni olosuhteisiin nähden oikeen kivasti. Keskarit ei tietenkään ole mitään superia mutta tuntuma oli aika hyvä ja väsähtämistä ei liikaa käynyt. Ajo oli 120km ja kesti 4h40m eli matka taittui noin 26kmh keskarilla. Jos olisin ajanut tempofillarilla niin ehkä keskari olisi ollut kilsan kaks nopeampi joka alkaa olla jo okei.
Eilisen lenkin jälkeen on sellainen fiilis että hei, tässähän on vielä puoltoista kuukautta hyvää tekemistä aikaa ja eiköhän jotenkin kisaan mennessä saa kondiksen ja tuntuman varsin ok:lle tasolle.
IM Frankfurttiin on 9 viikkoa ja 63 päivää!
Keski-ikäisen harhailua liikunnan parissa 