Sunnuntai 6.7. 2014 klo 03:50
Kello soi ja päättää huonosti pilkityn yön. Nousen ylös aika pöllähtyneen oloisena ja hampaanpesulle. Hyppään 2XU:n kompressio kisa-asuun, joka näyttää todella upeelta tässä 91kg rungossa. Hotellissa on aika paljon triathleetteja joille poikkeusaamiainen on järjestetty alkavaksi 4:30. Olen aamiaisella 4:20 ja vedän pari kuppia teetä, mehua ja leipää hillolla, sekä vähän hedelmiä.
Vähän ennen viittä suuntaan shutle servicelle joka heittää kisaajat Langener Waldsee:ssä sijaitsevalle starttialueelle ja T1:lle. Bussiin nousi aika paljon hermostuneen oloista kisaajaa ja jonkun verran tukijoukkoja. Eräs suomalaiperhe oli matkassa saattamassa perheen isää joka oli lähtöön. Oli rentouttavaa vähän höpöttää hermostuksia pois suomeksi, koodikielellä jota kukaan muu ei varmaan ymmärrä. Bussi iski juuri ennen Waldseetä pahaan ruuhkaan joka jätti T1:llä palloiluajan aika lailla lyhyeksi.
Kun T1:lle pääsin huomasin ensimmäisen pikku stiplun jonka olin tehny. Mukana oli yksi juomapullo jossa oli 11 PowerBar Red Fruit Punch geeliä (noin 1100cal) blandattuna veteen sekä juomapullo vettä. Aerotankoihin olin hommannut uuden XLabin Torpedo pullotelineen aeropullolla jossa oli pikatäyttö korkki. Uusi aeropullo oli tietenkin tyhjä kuljetuksen aikana ja mukana oli vain puolikas HelTri:n logoilla varustettu juomalpullo noin 4dl vettä. Siis lähdössä etujuomapuollo oli vain puolillaan. Noh sama se eka pulloasema on The Beast:n jälkeen noin 25km fillarivetoon joten nesteen puuttuminen ei ole ongelma. Pari paikkaa eteenpäin oli omia kamoja pakkaamassa Janne Training First porukoista johon olin törmännyt pari päivää aikaisemmin Helsingin lentokentällä pyörän vienti reissulla. Oli iso apu kun yhdessä laitettiin kamat kuntoon noin hermojen hallinnan kanssa.
Vaihtoteltassa alkoi anti chafen lisääminen nivuksiin, kainaloihin ja niskaan&kaulaan ja märkkäriin pukeutuminen. Otin matkaan vielä juomapullon jossa oli väkevää elektrolyyttijuomaa. Vaikka uidessa ei huomaa hikoilevansa niin aika hiki tosta reilun tunnin käsienpyörittelystä tulee.
Siviilikassi luovutettiin juuri ennen uima-alueelle siirtymistä jonne tullessa alkoi Hell’s bells soimaan ja PRO:t starttasi matkaansa 6:45. Tämä tarkoitti että on 15min aikaa omalle uimaverralle, mitä sitä nyt 12h rypistykseen tarttee verrata ja sitten lähtöviivalle odottamaan lähtöä.
One minute! Ja Germanialaiseen tapaan alkoi vetyperoksinen Scooter soittamaan ämyristä ja Feuer jytisi kun lähtölaukaus kajahti. Pää alas ja pesukoneeseen!
Olin ryhmittynyt aika keskivaiheille uimaryhmiitystä ja ajattelin että siitä voisi aueta tilaa kun nopeat uimarit alkaa paahtamaa alta pois. Esimmäiset sadat metrit oli aikamoista rynnimistä, jengiä ui päälle, kylkeen, jäi alle, veti jalasta pinnan alle ja kaikkea muuta joka voisi vesisäikyn saada haukkomaan henkeään. Sain jolta veikolta aika mojovan tällin nyrkistä naamaan niin että vasen poski alkoi soimaan. Pää kylmänä ja ui omaa linjaa ja ole välittämättä muista uimareista. Muista suunnistaa! Kohta alkoi ensimmäinen kääntöpoiju lähestyä ja porukka sumppuuntui. Sain potkun uimalaseihin ja korvissa alkoi soimaan. Ei siinä sen kummempaa. Käännös ja matka jatkui. Toinen poiju tulikin heti syliin, matkaa tuskin oli montaa sataa metriä. Alkoi ensimmäisen lenkin paluusuora jossa tuli uitua pari kertaa pieleen ja huomasin uivani vähänsiksakkia, ei paljoa mutta kuitenkin.
Australian Exit oli aika ruuhkanen ja siinä edettiin kävellen tai ihan pientä hölkkää.Päätin olla katsoatta kelloa ettei tule mitään suorituspaineita. Ja toiselle kierrokselle. Itseaseiassa toisella kierroksella huomasin miettiväni että voi harmi että uinti loppuu, kun tänään se kulkee niin mukavan tuntuisesti. Ainoa joka vähän vaivasi oli pieni märkkärin hankaaminen oikealla puolella kaulaa. Ehkä en ollut laittanut riittävästi siihen voidetta ennen starttia. Ensikerralla lisää tarkkuutta siihen ja ehkä urheilu teippiä tai jotain.
Uinti loppui ajassa 1:07 joka meni aika lailla siihne mitä kuvittelin uinnin olevan. Uintiaikaa on aika hankala arvioida kun ui tollasessa poruassa. Sanoin aikaisemmin että joku 1:08 voisi olla realistinen ja sehän sieltä tuli.
T1 meni ripeästi, ainakin omasta mielestä, ainoa missä käytin vähän ylimääräsitä aikaa oli se että vedin aurinkovoidetta naamaan, käsiin, jaloihin ja hartioihin. En riittävän hyvin, näin jälkeenpäin havainnoiden. T1:ssä meni 8min.
Fillarin selkään ja polkemaan kohti Frankfurtin kaupunkia. Garmin ei ottanut wattimittariin yhteyttä ja pokiessa räpläämiseen meni oma aika. Jolloin tuli ajettua varmaan aika kevyttä tahtia. Tää varmasti oli hyvä juttu koska näin, vahingossa, sain tiputettua sykkeen alas tuon uimisen jälkeen. Pyörään noustessa syke huiteli jossain 155 tasolla ja nopeasti laski 140 tasolle. Se on kovempi kun mikä yleensä mulla on mutta yleensä en ui reilua tuntia reippaanrennosti ennen fillarilenkkiä. Aloin myös suunnitellun energiatankkauksen tässä vaiheessa. 15-20min välein joko isoruiskaus geelivesiseosta tai puolikas Gliff patukka. Näin pitäisi saada noin 300-400cal per tunti energiaa koneeseen. Lisäksi suunnitelmassa oli SaltStick caps:in syönti 25km välein.
Frankfurtin käännös tuli noin 10km kohdalla ja ajoryhmä alkoi pikkuhiljaan tasaantumaan tosin paljon vielä Cérvelon P5 ja Spessu S-worksin kalustoa paahto matalassa ajoasennossa ohi. Siis Überbikerit jotka ei ole kovin hyviä uimareita ajoi ohi.
Yritin tässä vaiheesa palauttaa mielestä noita fillarireitin merkittäviä mäkiä, The Beast, Heartbreak hill, Hühnerberg ja The Hell. Yht,äkkiä uusi Xlabin pullo tippui telineestä juuri ennen ensimmäistä tiukoista nousuista, ja pohja halkesi. Pikakorjaus oli että kaadoin jäljellä olevat toiseen juomapulloon ja loput rutistin naamaan. Pullo takasin pyörätelineeseen koska roskaaminen antaan DQ:n tässä kisassa.
The Beast pakotti pienimmälle vaihteelle ja sykkeen ylös vaikka kuinka kevyesti polki. Tosin watit oli luokkaa 260w siinä mäessä muutaman minuutin ajan. Mäessä spottasin ensimmäisen suomalaisen pyöräiliän. Ja kannustin häntä ohittaessa. Huomasin että Veikkolan, Lohjan ja Nummelan alueen mäistä on tullut sen verran jerkkua reiteen että tuollainen 6-8% muutaman minuutin mäki ei juuri tuntunut muuta kun avaavan paikkoja.
Ensimmäiselle juomapisteelle jätinrikkonaisen pullon ja otin keltaisen Powerbarin lestin etutelineeseen ja yläketua kireelle. Noh reitin ainoa mukulakivipätkä tulivastaan hetimiten, ehkä 500m nousu, jossa telineestä äsken siihen laitettu pullo pomppasi matkaan. (Mental note to self. laita urheiluteippiä juomapullotelineen reunoihin niin että juomapullo pysyy paremmin paikallaan.)
Kohta vastaan tuli Hühnerberg joka oli jo ihan oikea mäki siis pitkä ja loiva. Veikkaan kilsan kahden pituista pätkää. Porukkaa oli hienosti kannustamassa ja mäki taittui helposti. Ylämäen jälkeen kun usein tulee alamäki niin tuli tässäkin ja sitä pommitettiinkin alas varmaan 60km nopeuksilla. Tässä ohtaa raskaasta teosta oli suhteellinen etu kun pienemmät kaverit ei vaan rullannut alas samaa tahtia kun itte.
Seuraavat 30km oli aika tapahtumaköyhää, ajettiin pyörää eteenpäin aika tasaisella rasituksella. Tankkausta ja polkemista. Ajettiin pienten maalaiskylien läpi ja joka paikassa oli paljon ihmisiä kannustamassa. Tiet oli hyvässä kunnossa ja matka taittui reippaasti. Jälkeenpäin tuloksista huomasin tuon pätkän menneen 33kmh keskarilla. joka oli 3kmh nopammin kun olin suunnitellu. Mutta sykkeet pysy kurissa ja watit maltillisina niin mikässiinä.
Heartbreak hillille tultaessa päätin että ensinnäkin vessatauko pitää pitää (DQ jos käy muualla kun paikallisessa Bajamajassa) ja geelit+Cliffit alko vähän ällöttää. Muistin Chris McCormackin kirjasta kohdan jossa todettiin että maltopohjaiset geelit kun alkaa yrjöttämään, ihan niin huonoksi tilanne ei ollu menny, niin Coca Cola ja vesi on paras mahdollinen kuntojuoma. Otin pullon vedellä laimennettua Colaa ja melkein tankkasin sen vessajonossa. Ja kun Macca oli sanonut niin valot meni päälle heti. Ihan sikahyvää kamaa! Jatkossa tankkaan tota mukaan pitkille lenkeille!
Kun lasketeltiin Frankfurtin keskustaan niin Xlabin pullotelineen kanssa ongelmat jatkui, oikealta puolelta velcro tarrat alkoi hajoomaan yksi kerrallaan ja pullotelinen jäi roikkumaan toisen sarven varaan. Mietin että repisisinkö sen irti ja heittäisin pusikkoon vai pysähdynkö Bike Servicen teltalle noin 20km toiseen kierrokseen kysymään onko heilä nippusiteitä. Päätin pysähtyä kysymään. Ja kuten arvattavaa oli heillä löyty nippareita ja mekaanikko laittoi telinene kunton ja matka jatku.
Aina pysähdyksen jäkeen pääsi taas ohittelemaan samoja naamoja, tai oikestaan kisanumeroita, mitä oli vähän aikaa sitten ohittanut. Tässä vaiheessa ei kovi paljoa porukkaa enään tullut ohi vaan enemmänkin itse ohitteli jengiä. Huomasin että aika moni alkoi nousemaan satulassa seisomaan ja venyttelemään jalkojaan. Merkki lihasväsymyksestä tai/ja jumituksesta.
Toisella kierroksella Hühnerbergillä oli suomalaiset kundit kannustamassa ja kummasti antoi voimia kun selän takaa kuulu “Nyt Topi jaksa vaan polkea”. Ja tällä fiiliksellä menikin sittten matkaa parikymmentä kilometria eteenpäin. Kunnes tuli toisen pitstopin aika joka meni nopeammin kun edellinen kun jonoa ei ollut. Siitä ei ollut enään kun HBH jäljellä ja sitten laskettelu T2:lle ja päivän juoksuhommiin.
Filari pysähtyi ajassa 5:35 ja siihen loppui nämä viilemmät pätkät tästä lisasta. Lämpö oli tässä vaiheessa noussut 30C luokkaan. Joka on mulle varsin paha tilanne. Vaikka olin viikon juonut elektrolyyttejä paljon ja nesteyttänyt reilusti pelotti juoksuun lähtö aika paljon. Kyse ei ollut siitä että sattuuko juoksu vaan koska se alkaa sattua. T2:n lopuksi vielä bajamajan kautta ennen juoksua.
Tässä vaiheessa olin tyytyväinen siihen että nestettä oli tullut riittävästi nautittua kun sitä tuli aika reilusti uloskin. Laskin että pyörällä join 5 pulloa (750ml) vettä ja saman verran Colaa siis vajaa neljä litraa nestettä.
Juoksuun lähtö tuntui tukkoselta ja epämiellyttävältä. Mutta köpötys lähti käyntiin vajaan 6min/km vahtia. Ekalla juomapisteellä selvisi että oli jäitä tarjolla ja päädyin siihen että joka asemalla kaadan mukin jäitä housuihin ja toisen paidan alle. Lisäksi työnsin jätiä rannehikinauhojen alle.
Seuraava oli mun taktiikka kaikilla pisteillä oli kävellä huollon läpi. Vettä ensin maanaan ja päähän, vähän juomaksi, kolaa pari puolikasta mukia Colaa ja 1,5dl Red bullia, sieniä niskaan ja paidan alle, lisää vettä päälle ja lopuksi jäät kyytiin. Huoltopisteitä oli viisi reitin varrella. Ensimmäinen kierros meni aika ok, keskari pysyi taukojenkin kanssa alle 6min/km. Siis tosi hienosti verrattuna odotukseen. Toinen kierros oli aika lailla ensimmäisen toistoa, homma toimi, hitaasti mutta varmasti, mutta kuumuus oli vielä hallussa ja energiat hyvällä tasolla (Cola ja Red bull saattoi aiheuttaa pieniä sokeripiikkejä) ja se että perhe oli reitillä kannustamassa. Kolmannelle kierrokselle lähdettäessä päätin että jos on ihan pakko niin kävelen siltojen ylämäet mutta ei tarttenu.
Kuumuus alkoi jo tuntua mutta kuvittelin että vielä jaksaa kierroksen niiin ettei tartte tasaisella kävelllä. Kolmas kierros merkki käteen ja tyhjennystauon kautta viimeiselle kierrokselle. Ja nyt alkoi se oikean henkinen taistelu, ei niin kään fyysisen väsymyksen kanssa vaan kuumuuden. Köpötys meni vielä jotenkin 35km merkkipaalulle mutta sen jäkeen vaan ruuti loppu ja jouduin antautua muiden kisaajien tavoin kävelemään. Yritin kumminkin edetä mahdollisimman ripesäti hölkkä-kävelyn periaatteella että vähän hölkätään ja sitten vähän kävellään. Itsestä tuntui että molemmissa etenemistavoissa vahti oli sama.. Koko porukan laahustus näytti siltä että kyseessä olisi kuolemanmarssi ja osa porukasta oli jo kuolu. Reitin varrella oli joitain uupuneita kisaajia makaamassa toinen toistaan huonommassa hapessa.
Viimeinen silta ja päätin juosta viimeisen 1,2km matkan maaliin. Ei onnistnut. Jouduin kävelemään pätkän välissä. Mutta noin 400m ennen maalia sain myytyä itselleni ajatuksen että nyt varmaan voisi jo hölkätä loppuun. Ja kun pääsin kääntymään maalisuoralle viimeiiselle 200m niin jalka nousi jo komeasti ja polvi ohjasi juoksu. Elävien kuolleiden tyylien laahustus oli tiessään. Perhe oli tässä vielä kannustamassa ja nyt suu kääntyi hymyyn. Ohitin vielä viimeisen kisaajaan, kun perusloppukiri puski refleksinä. Täysin vastoin omaa jäämiesmäistä lähestyimstä tälläsiin hommiin huomasin tuulettavani rielustikkiin viimeisellä 50m matkalla ja poseerasin oikeen vielä kameroillekkin kun finnisher pictureja otettiin.
Kello pysähtyi 11:25:22! I am an Ironman!
Maalissa vapaaehtoinen tuli jututtamaan ja saattamaan mua Atheltes Gardeniin ja tuntui vähän sitä että heidät oli laitettu jututtamaan porukkaa että selviäisi ne jotka on ihan yössä niistä jotka on vaan väsyneitä. Itte olin yllättävän hyvässä tajussa ja kunnossa. Ainakin omasta mielestä. Sitten vielä mitallikuva ja istumaan. Lepoalueella oli kolme tai neljä telttaa lääkehuollolle jossa huomattavan moni urheilija oli tippa kädessä hämärän rajamailla. Mietin että olihan itselläkin aika synkkiä hetkiä tuossa viimeisen tunnin aikana mutta ei mitään sillä tasolla että tiputusta olisi tarvinnut. Ehkä yliskitsoominen juomisen kanssa teki sen että ainakin nestettä kropassa oli. Olihan matkan aikana tullut 7 vessatauko pidettyä.
Mitä tästä opimme?
- Tässä fyysisessä kunnossa olisi 11h ollut mahdollinen jos lämpö ei olisi tappanut juoksussa.
- Niskan teippaaminen tai voiteen laittaminen tarkemmin uintiin
- Maaliin pyyhe mukaan, niin pääsee suihkuun ja sen jälkeen hierontaan
- Aurinkorasvaus huolellisesti ennen uimista ja täydennysrasvasu uinnin jälkeen
- Enemmän aikaa ennen ksiaa T1:llä
- Kisapaino olisi ollut hyvä olla matalampi
- Cola ja vesi on paras urheilujuoma, varsinkin sen jälkeen kun maltodextrin pohjaiset alkaa tökkimään
- Fillarilla pitäisi saada noita VK/MK treenejä enemmän että saisi vähemmän runtua pyöräilystä
- Mulle kisa ei voi olla keskellä kesää koska allergiat valmistautumisaikana ja kuumuus haittaa tekemistä
- Ironman on tietenkin fyysinen juttu mutta paljon siitä tehdään myös hekisellä puolla varsinkin kun synkät hetke tulee vastaan, ja ne tulee varmasti
Keski-ikäisen harhailua liikunnan parissa 