Talvikaudelle asetin tavoitteen että juoksukunto säilyy noin suunilleen ja uinti alkaa sujumaan. Näistä jälkimmäinen on osoittautunut jo marraskuussa aika isoksi remontiksi.
Olen kuvitellut itseni kohtuulliseksi uimariksi kun olen saanut lapioitua kolme kilsaa tuntiin altaassa ja Vantaan sprintissä oli vedestä ulkona 26/112 sijalla. Karu herätys oli kun menin altaaseen entisen SM tasouimarin kanssa. ”Jos nyt unohdetaan kaikki mitä tiedät uimisesta” oli alotus… Tämän jälkeen ollaan hattu tynnyriotetta, käden heittoa veteen, uitu koiraa, harjoiteltu vartalonkiertoa, tehty selkäuintipotkuja tehty potkuja ilman lautaa jne. Kerta viikkoon ohjauksessa ja kerta ittekseen on laittanut aika hienon syysväsymykse käytiin, pimeys ja sää ei tietenkään vaikuta asiaan. Ehkä uusi uintitekniikka alkaa sujua jollain aikajänteellä. Nyt tuntuu siltä ettei osaa uida vanhalla tekniikalla eikä uudella.
Totuus on hyväksyttävä, drillejä, drillejä, drillejä ja jossain vaiheessa asioita loksahtaa kohdalleen.
Keski-ikäisen harhailua liikunnan parissa 