Budapestin maratoni oli yksi raskaimmista juoksuista jota on tullu juostua.
Aamu oli mukavan viileä 13C ja vielä kahdeksan aikaan ennuste näytti että tuskin 18C ylitetään. Ei menny ihan niin. Virallinen lämpötila nousi noin 10 astetta juoksun aikana. Auringossa oli kahden tunnin jälkeen aivan poskettoman kuuma. Katumittari näytti 26C juoksun lopussa.
Lyhyesti sanottuna juoksu meni suunnitelman mukaan 30km (2h39m) asti jossa kuumuus vaivasi jo, mutta ei niin ettei sen kanssa olisi pärjännyt. Mutta homma muuttui seuraavan muutaman kilsan aikana. 34km kohdalla räjähti pakka täysin levälleen. Juoma-asemilla tuli kaadeltua vettä päälle jotta jotenkin jäähdytys olisi toiminut, ei riittänyt. Kävelyhommiksi se meni ylämäissä ja juoma-asemien jälkeen kesti pitkä aika ennen kun pääsi kävelystä köpöttämään 6 min/km vauhtia.
Kello pysähtyi tällä kertaa 3:55:32. Kymmenen minuuttia siitä mitä hain, mutta todella raskaassa kelissä.



