Katsoin ulos ikkunasta siellä puut heilui tuulessa, satoi ja oli 8C lämmintä. On puolimaratonipäivän aamu!
Kuoritakki suunnitellun juoksuvarustukseen lisäksi ja Otaniemeen. Parkkeerasin auton klassisesti Vuorimiehesten lafkan pihaan ja lähdin juoksemaan lämpöä päälle pienellä vajaan kolmen kilsan lenkillä rantoja pitkin lähtöpaikalle. Lenkkarit märäksi jo ennen lähtöä on aina hyvä idea, eipä tartte huolehtia siitä että astuu lätäkköön. Nestettä oli tullut nautittua sen verta reippaasti että pusikkoon sai pistäytyä. Kahdesti.
No sade kasteli koko porukan jo lähtöalueella. Ja osaa se näytti selvästikkin häiritsevän. Outoa. Jos sataa kisapäivänä, silloin juostaan sateessa. Ehkä ei tule PB:tä mutta kisat juostaan kisoina.
Viime vuodesta viisastuneena rynnin aika lähelle lähtöviivaa odottamaan starttia,ettei tartte niin paljon painia&nyrkkeillä ensimmäisten kolmen kilsan matkalla.
Sitten matkaan!
Vauhti oli heti odotetusti aika reipas ensimmäisten kilsojen aikana, mutta se oli ihan ok koska jono venyi ja näin ollen tilaa tuli lisää. Matinkylän kohdalla noin 7-9km oli useampi kohta jossa sai juosta lätäköissä ja mutavellissä. Muilla varmaankin kastui tossut tässä vaiheessa, mulla uudelleen kastuminen ei paljoa haitannut. :D 10-15 välissä juostiin takaisin Otaniemeen päin rantaviivaa pitkin joka ja tässä vaiheessa ensimmäisen kerran tuuli vähän vaivasi. Välillä puhalsi oikeen reippaasti sivulta ja sormet oli vähän jäässä. Mutta kyllä kovalla sykkeellä juoksussa lämpimänä pysyy, shortseissakin.
Järjettömin kohta tällä puolikkalla on väli 18-20km siis Nokian konttorilta rantaa pitkin ja sitten rannasta ylös Keilarannantien yli ja Karhusaarentien ali. Mun mielestä ei ole kovin suurta järkeä vetää 20. kilometrille tollaisia rytmin rikkojamäkiä ylösalas ja vielä niin että maratoonarit törmää samoihin mäkiin omalla juoksullaan. No oli miten oli, selkiä tuli noissa mäissä jonkun verran vastaan kun runtujuoksussa myös mäet juostaan ylärekisterin sykkeillä. Perinteinen loppukiri Otarannan kautta kentälle ja kentällä vielä nelisen selkää ja vahva lopetus.
Loppuaika virallisesti 1:41:32, johon pitää olla todella tyytyväinen. Oma PB on juostu Vantaan puolikkaalla 2007 aikaan 1:40:50 ja reitti oli paljon tasaisempi kun tämä Espoon rantamara. Ja vielä että tänään ei ollut tarkoitus tavoitella ennätystä, tuo vauhti vain lukittui tuolle tasolle ja turha sitä nyt oli pidätellä, varsinkaan tuossa säässä.
Nyt pari viimeistä viikkoa ja sitten Buda&Pest ja kokeilemaan että alittuuko 3:49 täydellä matkalla.
Puolimaran data löytyy täältä. Virallinen tulos täältä.